Koulutus- ja osaamistalous

Länsi-Suomen neljässä maakunnassa toimii kaksi yliopistoa, viisi ammattikorkeakoulua ja useita muita oppilaitoksia. Koulutusjärjestelmiä on rakennettu työ- ja elinkeinoelämän pohjalta ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden varmistamiksi. Maakuntien koulutustarjonta keskittyykin niiden erilaisiin osaamisen osa-alueisiin.

Kuvituskuva luentosalista Seinäjoen ammattikorkeakoululta

Keski-Suomi 

Keski-Suomen osaamistalouden kärkiä ovat oppiminen ja koulutus, liikunta, teknologia, kyberturvallisuus sekä ympäristö- ja biotalousosaaminen. Keski-Suomi tavoittelee toimijoiden tiivistä yhteistyötä ja kehittämiskumppanuuksia. Maakuntaan rakennetaankin aktiivisesti niin kansallisia kuin kansainvälisiä tieto-, oppimis- ja innovaatioverkostoja. Huippuosaajia kouluttava Jyväskylän yliopisto, monialainen ammattikorkeakoulu (JAMK) sekä vetovoimainen ammatillinen koulutus (Gradia) varmistavat maakunnan monipuolisen tiedollisen ja taidollisen kehittymisen. Keski-Suomessa on vahvaa koulutusviennin osaamista, ja koulutuksen kehittämistä toteutetaan esimerkiksi Kiinassa, Qatarissa ja Argentiinassa.

Pohjanmaa

Yhteistyö niin korkeakoulujen kuin korkeakoulujen ja elinkeinoelämän välillä on Pohjanmaan vahvuus. Yksi yhteistyön lippulaivoista on koulutus- ja kehittämiskeskus Technobothnia, jonka omistavat Vaasan yliopisto, Vaasan ammattikorkeakoulu ja ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Novia. Yhteistyössä yritysten kanssa Technobotniassa kehitetään erityisesti IoT:n, robotiikan ja 3D-tulostuksen ratkaisuja. Digitalization Academyn vahvistetaan opiskelijoiden osaamista juuri niissä tiedoissa ja taidoissa, joita alueen yritykset tarvitsevat. Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa opiskelijoilleen tiiviissä yhteistyössä teollisuuden, korkeakoulujen ja SITRA:n kanssa suunnitellun ohjelman, joka keskittyy energian varastointiin, kiertotalouteen ja akkuteknologiaan. 

Etelä-Pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaalle on luotu verkostomainen korkeakoulumalli, johon kuuluvat Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja yliopistokeskuksen lisäksi yhteistyökumppaneina kunnat, julkiset rahoittajat ja muut korkeakoulutusta edustavat organisaatiot, yritykset ja elinkeinoelämä sekä yliopistokeskuksen yliopistot.  Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen korkeakoulu, joka toimii myös muualla maakunnassa. Ammattikorkeakoulun koulutustarjonnasta löytyy esimerkiksi agrobiotalous, terveydenhoito ja teknologia-ala. Seinäjoen yliopistokeskus on neljän yliopiston, Tampereen, Helsingin, Turun ja Vaasan yliopistojen sekä Taideyliopiston noin 90 asiantuntijan ja tutkijan monitieteinen yhteisö. Yliopistokeskus ja EPANET-tutkimusverkoston professorit tutkimusryhmineen ovat lisänneet tutkimustoimintaa ja osaamista alueella. Näiden lisäksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on merkittävä tutkimustyön tekijä ja hyödyntäjä.

Satakunta 

Satakunnan tutkimus- ja koulutusorganisaatiot osallistuvat aktiivisesti alueen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Ne tuottavat uutta tietoa, turvaavat laadukasta kansainvälistymistä, toimivat valituilla alueilla innovaatiotoiminnan vetureina sekä juurruttavat ammatillista osaamista. Satakunnan elinkeinoelämä ja julkinen sektori hyödyntävät koulutusta ja tutkimusta turvatakseen ammattitaitoisen työvoiman saannin ja tuotteiden kilpailukykyisen kehittämisympäristön. Satakunnassa koulutetaan esimerkiksi kansainväliselle merenkulkualalle tulevaisuuden työntekijöitä, ja Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK on vienyt alan koulutustoimintaa jo Namibiaan. Koulutusvienti on monialaista, ulottuen Aasiaan ja Afrikkaan, ja sisältäen tekniikkaa, taloutta ja sosiaali- ja terveysalan kokonaisuuksia. Toisen asteen ammatillista koulutusta tarjoavat Sataedu ja WinNova, joilla on aktiivista kansainvälistä toimintaa. Porin yliopistokeskus on monitieteinen yhteisö, jossa toimii yksiköitä Turun ja Tampereen yliopistoista. Yliopistokeskus vahvistaa akateemisten asiantuntijoiden roolia Satakunnassa.