Ukrainan tukemista ja EU:n resilienssin edistämistä – Tšekin EU-puheenjohtajakautta värittää kriisiajattelu
EU-neuvoston kiertävä puheenjohtajuus siirtyi 1. heinäkuuta Ranskalta Tšekille, jonka toista puheenjohtajakautta leimaa olennaisesti Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Tšekin kauden mottona on "Eurooppa tehtävänä: uutta ajattelua, uudelleenrakentamista ja uutta energiaa", millä viitataan Tšekin entisen presidentin Václav Havelin antamaan puheeseen 26 vuotta sitten. Havelin ajatus Euroopasta, joka johtaa esimerkillään ja jonka eteen on tehtävä töitä, on edelleen hyvin ajankohtainen. Tšekki painottaakin kaudellaan EU:n vastuuta ja määrätietoista arvoihin perustuvaa toimintaa nykyisten haasteiden ratkaisemiseksi. Luvassa on niin jäsenmaiden yhtenäisyyden vahvistamista kuin EU:n kriisinsietokyvyn kehittämistä ja Ukrainan tukemista. Tšekin pääministeri Petr Fiala esitteli 6. heinäkuuta Euroopan parlamentille maan puheenjohtajakauden viisi prioriteettia, jotka liittyvät läheisesti toisiinsa.
Ensimmäisenä prioriteettina on pakolaiskriisin hallinta ja Ukrainan elpyminen sodan jälkeen. Tšekki haluaa käyttää kaikkia EU:n käytössä olevia työkaluja Ukrainan tukemiseksi niin poliittisesti kuin sotilaallisesti. He painottavat EU-maiden solidaarisuutta pakolaiskriisin hoitamisessa. Tšekki on vastaanottanut lähemmäs 400 000 Ukrainan pakolaista ja sen yhtenä tavoitteena on saada ohjattua lisää varoja niille jäsenmaille, jotka ovat ottaneet eniten ukrainalaisia pakolaisia. Tšekki tukee vahvasti myös Ukrainan sodanjälkeistä jälleenrakennusta, joka käsittää niin kriittisen infrastruktuurin kunnostamisen kuin peruspalvelujen varmistamisen ja Ukrainan talouden elpymisen.
Toisena prioriteettina on energiaturvallisuus. Tšekki painottaa kaudellaan EU:n riippuvuuden vähentämistä erityisesti Venäjän fossiilisesta energiasta – EU ei voi olla riippuvainen maista, jotka uhkaavat sen turvallisuutta. Tämän saavuttamisessa tärkeässä roolissa on REPowerEU-suunnitelma, jonka avulla EU-maat voivat monipuolistaa EU:n energialähteitä. Muita keskeisiä keinoja ovat kaasuvarannot, Fit for 55-ohjelma sekä energiatehokkuuden edistäminen. Energiakysymyksessä Tšekki haluaa myös ottaa käyttöön mekanismeja, joilla lievennetään korkeiden energiahintojen sosiaalisia ja taloudellisia kustannuksia.
Tšekin kolmas prioriteetti muodostuu puolustuskyvyn ja kyberturvallisuuden vahvistamisesta EU:ssa. Tšekki haluaa parantaa Euroopan puolustus- ja turvallisuusvalmiuksia, tehdä yhteistyötä Naton kanssa sekä tukea EU:n sotilaallisen strategian täytäntöönpanoa. Asialistalla on myös teknologisen riippuvuuden vähentäminen ja kyberuhat, joiden osalta Tšekki haluaa kiinnittää erityisesti huomiota EU-instituutioiden kyberturvallisuuteen ulkoisia uhkia kohtaan. Prioriteettialan mukaisesti puheenjohtajamaa luultavasti pitää huolta syyskuussa julkaistavan kyberresilienssisäädöksen nopeasta käsittelystä.
Neljäntenä prioriteettina on EU:n talouden strateginen häiriönsietokyky. Koronapandemia ja Venäjän aggressio ovat osoittaneet Euroopan talouden heikkoudet. Talouden vahvistamiseksi Tšekki ajaa kohdennetun tuen osoittamista EU:n omaan tuotantokykyyn perustuvalle teknologiselle kilpailukyvylle sekä kauppasuhteiden syventämistä demokraattisten valtioiden kanssa. Tšekki haluaa vauhdittaa vapaakauppasopimusten allekirjoittamista muiden valtioiden kanssa ja näiden avulla monipuolistaa ja laajentaa Euroopan toimitusketjuja. Eurooppalaisen teollisuuden digitalisaation ja automatisoinnin nopeuttaminen on välttämätöntä ja strategisten raaka-aineiden ja osien saatavuus on varmistettava EU:ssa. Lisäksi Tšekki painottaa Euroopan ruokaturvan varmistamista tarkastelemalla EU:n maatalouden kestävyyttä ja Ukrainan sodan vaikutuksia.
Tšekin viidentenä ja viimeisenä prioriteetti on demokraattisten instituutioiden kriisinsietokyky, missä keskeisessä asemassa on vapauden, demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustaminen. Tšekki haluaa kaudellaan kehittää poliittisten puolueiden läpinäkyvää rahoitusta, joukkotiedotusvälineiden riippumattomuutta ja avointa vuoropuhelua kansalaisten kanssa. Vuoropuhelun osalta keskiössä on edistää kansalaisten keskustelua Euroopan tulevaisuudesta ja nuorten osallistumista poliittisiin prosesseihin osana Euroopan nuorison teemavuotta.
Näiden prioriteettien kanssa Tšekki lähtee rakentamaan resilientimpää Eurooppaa seuraavan puolen vuoden ajan, minkä jälkeen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy Ruotsille.
Lisätietoa:
Tšekin EU-puheenjohtajuuden viralliset verkkosivut